Sillon tällön Sofia Stridsman istuu hänen lapsitten kansa köökipöyän viehreen Mariefredissä ja tolkuttaa meänkieltä.
-Mie huomaan ette net oon innostunhee ja opetan heile ramsoja ja sanoja. Hevonen oon häst ja pappi oon präst, esimerkiksi.
Sofia Stridsman, 38, synty Luulajassa mutta asu Korvassa Mataringin ylempännä yhtheentoista vuotheen saakka. Sillon hään siirty sisaruksitten, mamma Ann-Britt Stridsmannin ja pappa Stig Nulun kansa etehlään. Iso faalypunanen lapsuuenkoti (Stigin sukutalo) väylän vieressä oli kuitenki jatkuvasti napa perheen elämässä.
Tänäpäivänä Sofia oon töissä sjurnalistinä, assuu Mälardaalissa ja hällä oon oma pere, mies ja kaks kläppiä. Hään triivastuu villin hyvin etelässä – mutta tullee useasti lapsuuenkothiin missä lasten murmuuri ja murfaari taas asuva vakituisesti.
”Korva oon kotona mulle”
-Korva oon kotona mulle. Ko sitä oon sielä ylhäälä sitä oon vapa ja eikä tartte istua taatturin ääressä ollenkhaan, sannoo Sofia joka viettää monta viikkoa joka kesä Toornionlaaksossa.
Talvelaki ja kevätalvela het lähtevä ylöspäin hihtamhaan ja nauttimhaan vaphauesta luonossa. Sofia sannoo ette vaikka hään assuu 120 pelikuormaa hänen juurista yhtheys oon voimakhaampi ko koskaan.
Ko hään synty 1977 se ei ollu staattys puhua meänkieltä koulussa. Suomi kotikielenä oli, mutta Sofialta kielethiin opetus koska hänen vanhiimilla oli ruotti ensimäisenä kielenä. Mutta mamma ja pappa puhut meänkieltä keskenänsä ja Sofia sai rikhaan sanavaraston vaikka vanhiimat ei puhuhnee sitä suoriksi hälle.
-Mie ymmärän paljon mutta en saata rakentaa omia meeninkiä.
Koskas sie hoksasit ette sie halvat antaa kielen kläpile?
– Korva oon tärkeä paikka heile. Kläpit ei ole koskhaan niin vaphaita ko sielä. Net laukkova samoja polkuja ja niittyjä niinku mie tehin, leikittelevä jäänpäälä väylässä… Mie halvan ette net etheenpäinki tunteva yhtheyttä Toornionlaaksoon. Vanhin tyär Maja oon seittemän vuotta ja näyttää intoa meänkielele. Sofia arvottaa ja kehottaa tätä.
Yrittää antaa niile sanoja
-Emmä met piä opetusta isomasti kotona, mutta mamma oon antanu lastenkirjoja meänkielelä kläpile. Ja Maja oon oppinu joitaki sanoja. Hällä oon oikeen hyvä lausuminen. Mie yritän antaa kläpile sanoja ko mie en ossaa praatia kramattisesti oikeen.
Sofia aikoo hakea meänkielen äitinkielenä kläpile. Vapakoulu missä net oon nyt, työskentellee suomen petakokiikin mallila ja hään tietää ette rekturi kehottaa kielenvalintaa. Jos ei ole opettajaa kielessä niin Sofia uskoo ette sen saattaa ratkasta tikitaalisella opetuksella eli suomenkielisten opettajitten kautta.
Sofia surree ette hään ei saanu lukea meänkieltä ko hään itte oli koulussa.
– Mutta se antaa iloa mulle ette meänkieltä nykyhään kehotethaan kouluissa ja esikouluissa Mataringissä.
Facebookin kautta ja verkossa hään seuraa kehitystä hänen kotikunnassa ja oon ilonen siittä mitä hään näkkee: ette meänkieli oon saanu korkeaman staattyksen ja viimenkhään saapii ottaa siiaa.
Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund
