Oleks toornionlaaksolainen mutta et saata meänkieltä? Oleks kasunu ylös kylttyyrissä missä sulla oon kehno kielitaito? Sitte sulla soppii lukea Katarina Kierin viimisen kirjan, Vårt värde/Meän arvo.
-Tilane ette oon vahva tieto omista juurista mutta ei saattaa käyttää sitä täylisesti oon varhmaan tuttu moneleriippumatta missä mailman ympärillä oon syntyny, sannoo Luulajassa syntyny kirjailia Katarina Kieri joka nyt kirjottaa hänen 20:tä kirjaa.
”Vårt värde”/ Meän arvo, joka tuli ulos viimi syksynä, oon saanu hyviä resensuunia meetiassa koko maassa. Se oon pueettinen rumaani joka kertoo kunka se oli kasuta ylös 1960- ja 70-luvula seu’ussa joka oon rajaseu’un rajala. ”Vårt värde” selittää ulkopuolisuuesta minuriteettiryhmän sisälä, ette ei saattaa meänkieltä ja sen vuoksi ei saattaa ottaa ossaa kylttyyristä josta itte oon osa.
Mie olen saman ikänen ko Katarina ja näen itteni monessa asiassa. Kirja viehittää minua ensi sivusta ko vihtoin viimen joku oon tohtinu kirjottaa meistä jokka emmä ossaa kieltä.
Olikos se hantikappi sulle ette kasuta ylös ilman meänkielen taitoa?
– Ei, kläppinä sitä ei hunteeraa semmosta, se oon niinku se oon. Sitä kulkee yhestä pistheestä toisseen ja muotoutuu siihen.
Mutta tietysti hään saattaa tuntea surua ette ei saata puhua meänkieltä vaikka hään ymmärtää paljon.
Matala staattys
-Tämä tapahtu semmosella aikaa ko se ei ollu korkea staattys ette olit suomenkieliset vanhimat.
Katarina ja toiset hänen ikäset halusit itte kuulua ruottalaisseen kylttyyhriin. Aivan ette kasuta ylös Norrbottenissa siihen aikhaan ei valitettavasti ollu korkeata staattystä.
– Ei se ollu sillä ette met emmä saattanhee suomea kläppinä, met saima kans kuula sitä ko met kasusimma ylös. Kläppinä sitä sai usseen kuula pilkkausta ko ei saattanu kieltä.
Kielen kans oli paljon ongelmaa, Katarina kertoo. Ette ei saattaa praatia sukulaisitten kans oli tietysti ankara, ette tuntea ittensä ulkopuolela ja haaveila jotaki mikä ei ollu sulle. Ette kaiken aikaa tahtoa ihmiset puhuhmaan ruottia ko ei ymmärtänny suomea.
-Tänäpäivänä mie tunnen ette se oon niinku se oon. Olen hyväksynny sen. Se minkä kans kasusin ylös ei ole trauma mulle se oon vain minun lähtökohta elämässä.
Hoksa-suomea
Kirjassa hään kuttoo sisäle pikkusia, lyhyjä meeninkiä ja sanontia meänkielelä ja paikon se tullee jonkulainen hoksa-kieli (smaalpeeni, kryyvstreikki….)
-Se tuntu niin hyvältä ette tohtia kirjottaa net sanat ja sanonat. Mutta se tuntu samala ette se oli niinku ottaa framile likaset alusvaatheet ja näyttä niitä.
Sie olet kirjottannu kläpile, nuorile ja täysile ja liikut reiphaasti kolmen ryhmän välissä.
– Se oon se laajuus joka olen mie. Ette kirjottaa kläpile, nuorile ja täysile ei ole niin tavalista mutta moni pohjoinen kirjailia tekkee sen. Oon semmonen teurii ette se tullee siittä smoopryykielämästä: sitä tekkee vähäsmitäki.
Justhiins nyt Katarina kirjottaa kolmatta ossaa kläppiinkirjasarjassa joka oon jatko ”Vero hit och dit”/Vero sinne ko tänne ja ”En annan ande”/Eri sielu.
Sulla pruukaa tulla semmonen vastahakonen tilane suunile puolivälissä selitystä ko se ei luista oikeen ja itteluottamus putoaa?
– Se oon justhiins missä mie olen nyt, ha,ha.
Ko Katarina kirjottaa selityksen hällä oon paljon voimaa alussa, se oon jännä nähhä mihinkä se viepii.
– Joskus keskelä mie häyn kattoa mitä mie olen luonu ja hunteerata jatkoa. Sillon alun ja lopun pittää kytkeä yhtheen ja se oon sillon ko minun heikoja puolia tullee esile.
Sie olet vasta valittu filosofian kunniatohtoriksi Luulajan teknisessä yniversiteetissä. Osa mutiveerinkistä sannoo ”Hänen puettinen kielenkäyttö kertomuksissa arkipäivän aiheista tekkee hänestä erityiseksi ääneksi ruottalaisessa kirjalisuuessa.”
– Jo, se oon suuri kunnia, mie olin yllättynny, ilonen ja ylpeä tästä valittemisesta.
Katarina sannoo ette se oon merkilinen ammatti olla kirjailia. Työ tehhään hiljasuuessa ja kirjan lukeminen tapahtuu kans usseen hiljasuuessa.
-Mie hunteeraan välhiin jos se mitä mie tehen tullee perile kelheen ihmiselle. Ko sitä saapii tämmösen kunniamerkin niin se oon vastaus siihen.
Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund
Katarina Kieri tykkää ette se oon merkilinen ammatti olla kirjailia.
Kaikki työ tehhään hiljasuuessa. Kuva: Håkan Liljestrand
