Äitinkielenopettajat meänkielessä tekevä työtä vastatuulessa

Äitinkielenopettaja Mervi puhhuu aina meänkieltä hänen viienvuotihaan pojan Aronin kans.

 

Puute opetusmateriaalista, liika vähän opettajanjohatuita tiimoja ja vanheempia jokka ei puhu meänkieltä kotona. Äitinkielenopettajat meänkielessä tekevä työtä vastatuulessa, näyttää ypsatsi minkä Mervi Erkheikki oon tehny.

-Se vaatii ensisiassa lainmuutoksen oppituntien lissäyksestä vakituisseen lukujärjestykseen ette kieli säilyis, uskoo Mervi Erkheikki äitinkielenopettaja meänkielessä ja suomenkielessä.

Mervi, joka assuu Salemissa, valmistu hänen kantitaattiypsatsin kans ”Ei kieltä opi koulussa, sen häätyy oppia jokapaikassa” talvela ko hään oli Uumajan ynivärsiteetissä. Ypsatsissa hään oon haastatellu neljä opettajaa jokka opettava meänkieltä. Kaks niistä toimiii hallintokunnissa ja kaks oon töissä kunnissa mikkä ei ole hallintokunnat.

-Mie halusin nähhä jos oon eroja niissä; kunka meänkieltä kattothaan kussaki kunnassa. Sitähään uskoo ette tuki kielele oon isompi hallintokunnissa.

Mervi hämmästy tuloksesta.

-Mie huomasin ette ei oteta enämpi huomiota minuriteettikiehleen hallintokunnissa. Se näyttää toisinpäin olla niin ette meänkielenopettajat näissä kunnissa tekevä työtä vastatuulessa. Se oli yllätys huomata sen.

Kehotethaan uhraahmaan heän opetustuntia

Net kaks opettajaa mistä tässä oon kyse antava monta esimerkkiä kunka heät kohelthaan johtokunnalta ja henkilökunnalta. Net riskeeraava saa huonompia salia heän tiimoile ja saava kans tuntea painostusta työkaverilta ette uhrata heän opetustiimat ”tärkeimille” aihneile. Yks niistä joka haastatelthiin oli kuulu yhen kunnanjohtajan sanovan ette ei meänkieli ole mikhään kieli.

Yhtheistä kaikile opettajille oon ette het kritiseeraava ette ei ole opetusmateriaalia. Enin osan het häätyvä tehhä itte vapaaikana. Se aiheuttaa ette oppilhaat tuleva kokkeilukaninia materiaalile minkä opettaja ei tiä jos se toimii käytänössä.

-Se tullee vähän ”learning by doing” hyvin löysilä paperilla. Ja se ei ole optimaali yhelä oppikirjala kaikile vuosikursile peruskoulussa- niinku se nyt oon.

Kirjaa mihinkä Mervi viittaa, Meänkieli, esimerkiksi ei sovi aivan vastaalkusille kielessä. Toiseksi tänäpäivänä puuttuu kokohnaans oppimateriaalia oppilhaile jymnaasietasola.

Mervi Erkheikki siirty vastaaikhoin Uumajasta Salemhiin Tukholmassa. Hänen tieto suomenkielessä ja meänkielessä oon kysytty etelässä.

Vähhiinthääns kolme tiimaa tarttee

Net haastateltu oon yksmielisiä ette yks opetustiima viikossa oon aivan liika vähän. Häätyis saa vähhiinthääns kolme tiimaa ette saa resyltaattia. Erityisesti jos oppilhaat ei puhu kieltä kotona.

-Kyllähään sitä oppii jotaki tiimassa mutta opettajanna sie saat alkaa uuesti ensi kerrala ko kohathaan ja repeteerata. Jos sulla oon vain tiima viikossa ja et saa apua kotoa se oon kohta mahoton oppia uuen kielen. Vaikka sulla olis kunka pätevä petakooki.

Issoin uhka kielele?

-Ennemin mie olisin sanonu asentheet, mutta se oon muuttumassa. Nyt oon isompi into meänkielele, mitä oppilhaat ja täyet halvava oppia ja minkä moni tykkää oon kuuli kieli.

Sensiihaan ongelmat tänäpäivänä oon kytketty lainpäätöksiin, tykkää Mervi. Ei se riitä ette met taistelemma itte mutta met häymä saa tukea ylhäältäpäin ja sillon häätyy tulla lainmuutoksia.

-Jos met saama läpi lakiesityksen mikä sannoo ette minuriteettikieli pittää olla kouluitten vakitussa lukujärjestyksessä, niin se oon iso askel oikehaan suunthaan.

Tänäpäivänä monta äitinkielentiimaa panhaan ulkopuolele vakituista kouluaikaa ja sillon se kilpailee lasten vapaaikaaktiviteetitten kansa.

Valtion piitraakit katoava

Mervi tykkää kans ette se häätyis tutkia mihinkä minuriteettirahat mikkä kunnat saava valtiolta katoava. Hällä oon monta esimerkkiä kunnista mikkä oon lähättänhee piitraakit kokohnaans muihin osastoihin orkanisasuunissa, aivan siksi ette ei kukhaan ole valvonu asiaa.

Toinen tärkeä mielipie mikä tuli esile ypsatsissa oli vanheemitten merkitys.

-Net häätyvä ottaa vastuuta ja puhua meänkieltä heän lapsitten kans. Moni opettaja selittää ette kieli kotona heän oppilhaila kohta aina oon ruottinkieli, vaikka vanheemat saattava meänkieltä.

Yllättävästi se kyllä näyttää ette vanheemat kunnissa mikkä ei ole hallintokunnat oon enämpi innostunhee heän lapsitten kielitaijosta ko net jokka asuva hallintokunnissa missä kieli puhuthaan ja kuuluu jokapaikassa.

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

Camilla rakentaa oman koulutuksen suomen- ja meänkielele

-Mie saan ussein näyttää eroja suomenkielessä ja meänkielessä minun oppilhaile, sannoo kieliopettaja Camilla Mattila. (Valokuva: Yksityinen)

 

Camilla Mattila oon kolmikielinen. Ruotti, suomi ja meänkieli oon 27-vuotihaan arkikielet. Nyt hään lukkee opettajaksi suomenkielessä ja meänkielessä. Tarve opettajia minuriteettikielissä oon suuri.

Ei ole yhthään erityistä koulutusta opettajille kumphaanki suomenkiehleen ja meänkiehleen. Niin Camilla järjestää oman tien missä hään saapi pätevyyen opettaa minuriteettikieliä. Hään lukkee pari vuotta sitten kumpaaki suomea ja meänkieltä yksityisissä kursissa Uumajan ynivärsiteetissä.

-Äitinkielessä riittää jos sulla oon ainetaitoa opettaa. Mutta ajatus oon ette minusta tullee pätevä kieliopettaja.

Mataringissä oon iso tarve Camillan taitoa, siksi hällä oon jo tehtäviä peruskouluissa ja jymnaasiekouluissa. Nyt justhiin hällä oon 23 oppilasta suomenkielessä ja tistansila hään opettaa kaks oppilasta meänkielessä. Net asuva Uppsalassa.

Camilla oon kasunu ylös Korvassa Mataringissä.

-Minun isä Roger oon aina puhunu ruottia kotona ja äiti tullee Suomesta. Minun sukulaiset isän puolelta oon puhuhnee meänkieltä niin mie olen kasunu ylös kolmen kielen kans.

Hällä oon kauon ollu hunteerinki tulla opettaja, ensin se oli matematiikkiä mitä hään hunteerasi. Mutta aihneenopettajanna häätyy valita kaks ainetta ja suomi ei löytyny lisävalintanna.

Luki suomea harrastuksena

-Sillon mie alon lukheen suomea harrastuksena. Sitte mie hoksasin ette mie kuitenki saattaisin tulla opettaja suomenkielessä, omala keinola.

Ko kielenoppimiset oon valhmiit hään meinaa lukea petakokiikkiosan. Hään räknää olla valmis rapean kolmen vuen päästä.

Miksis justhiin meänkieli?

-Sehään oon yksi minun äitinkielistä, puhua ja lukea tullee auttomaattisesti mulle. Mie halvan kans auttaa ette säilyttää sen tulevalle polvele.

Camilla tykkää ette se oon tärkeä ette kans syventyä kramatiikhiin ja tavvaamisseen.

-Mie en toela tieny ette oon tarve minuriteettiopettajia täälä ylhäälä, sen mie sain kuula ko mie puhun koulujohtajan kans joka kysy enkö mie saata alkaa varsin. Nyt se tuntuu vielä tärkeämältä ja hauskemalta lukea näitä kieliä.

Saapi selvittää eroja

Mikäs oon haaste hyppiä suomenkielen ja meänkielen välissä?

Mie saan ussein näyttää eroja minun oppilhaile. Moni uskoo ette net saattava suomea koska niilä oon vanhiimat eli äitinvanhiimat jokka tuleva Suomesta. Mutta se oon meänkieltä mitä net puhuva. Sillon mie saan selittää ette justhiin se sanonta oon meänkieltä eli puhekieltä suomenkielessä. Mulle meänkieli oon enämpi luonolinen, se oon sisälä minussa. Suomenkieltä mie häyn hunteerata vähän enämpi.

Camilla oon keriny asua jonku vuen Luulajassa ja oon havanu ette oon paljon mikä oon hyvä vanhaassa kotikylässä, siksi hään siirty takasi Matarinkhiin.

-Mie tunnen ette en ole valmis Mataringin kans.

Hään oon pulittisesti aktiivi ja istuu lapsi-ja koulutusnämtissä. Niinku se ei riittäis hään kans hyppää kotipalvelhuun ja hällä on tehtäviä Komynaalissa.

-Mie tykkään ko oon paljon tekemistä.

 

Meänkielensi Karin, Linnea ja Märta Nylund

Kielto meänkielele yllytti Berittiä täytenä.

Berit oon puhheenjohtaja Eskilstunan käsityöföreninkissä ja tykkää vallaa kynttilöitä.

Kuva: Susanne Redebo

 

Berit Sagmander ei saanu puhua meänkieltä koulussa kläppinä.Täytenä ja opettajanna hään oon puolustannu erityisesti niitä kläppiä joila oon ollu muu kotikieli ko ruotti.

-Mie näen itteni voittajanna semmosessa mikä oikeasthaan oli huonoa ensi alusta.

 

Ilman kieltoa minkä hään koki kläppinä Sattajärvessä hänen usko ei olis piiain ollu niin vahva: ette kaikki kielitaito oon etu riippumatta kunka monta puhhuu kieltä.

Berit joka oon täyttäny 67, oon kasunu ylös Pentäsjärvessä (Pajalan kunnassa) yhtenä neljästä siskosta. Tyttärennä hänen sukunimi oli Isaksson.

-Met puhuma meänkieltä kotona mutta luima avisia ja kirjoja ruottiksi. Ja kattoma ja kuuntelimma ruottalaisia ja suomalaisia teve – ja raatioohjelmia.

Kuuenvuotihaana ja uutena oppilhaana Sattajärven koulussa hään tykkäsi itte ette hään osasi molemat kielet mutta oon nyt jälkhiinpäin käsittänny ette meänkieli oli kuitenki vahviin.

-Mie olen ylpeä ja ilonen ette opettajat ei onnistunhee saahmaan meänkieltä vaikenheen kokohnaans. Vaikka se kattothiin matalanarvonkieleksi.

Ette olla pakotettu puhuhmaan ruottia koulussa ja unhouttamhaan meänkielen rastila oon tehny ette hään oon puolustannu kaikkia kläppiä joila oon eri kotikieli.

-Tämä oon vaikuttanu minhuun paljon opettajanna.

Berit tuntee kans ette toornionlaaksolaisila oon aina ollu ylpeyttä ja sisua mikä oon auttanu meänkielentaistelussa. ”Ei helkkari täälä saa kukhaan tulla ja istua meile nokan pääle.”

-Mie olen ilonen vasthaanpanemisesta, ette ei antaintua.

 

Berit Pentäsjärvestä oon kolmas neljästä siskosta. Täälä oon Doris, Bertil, Berit, Kurt ja hänen vaimo Vanja.

Kaikila sukunimi Isaksson paitti Beritillä (Sagmander).  Kuva: Privaatti

 

Rauhaton oppilas rauhottu

Berit muutti Stockholhmiin 16- vuotihaana ja kävi koulun isonkoulunopettajaksi. Monela hänen oppilhaista Stockholminalueela ja Flenissä oon olhee juuret muissa kylttyyrissä

Hällä oon erittäin lämmin muisto siittä aikaa ko hään oli opettajanna:

-Pikku poika tuli mysikkiluokhaan missä olin töissä. Se ei osanu paljon ollenkhaan ruottia ja oli kauhean rauhaton. Se ei sanonu mithään ja sillä oli niin ruottalainen nimi ette mie en aavistannu ette hään ei saattanu ruottia. Yhtäkkiä se sano jotaki suomeksi toisele oppilhaale ja sillon mulla jyskähti miehleen! Mie sanon ”Mie puhun suomea” ja poika ilahtu. Rauhottomuus katosi kokohnaans. Oli iso ilo hälle ette mie saaton puhutella häntä hänen kielelä.

Berit oon houkutellu oppilhaita ette lainata kirjoja muila kielilä ja hällä oon ollu hunteerinki ette se oon aina selvä hyöty työmarkkinoila ette olla monikielinen. Esimerkki lähelä oon hänen oma sisar Doris joka sai työn suomen ampasaatile Chilessä ko hään osasi meänkieltä espanjan kielen lisäksi.

 

Taulu oon lahja veljentyttäreltä Elina Isaksson. Kuva: Susanna Redebo

 

Oon ylpeä meänkielestä

Milläs sie olet saattanu säilyttää kielen elävännä kaikkina vuosina vaikka et ole asunu Toornionlaaksossa?

-Minun siskot oon aina puhuhnee meänkieltä minun kans ja meän vanhimat tykkäsit ette meän piti olla ylpeitä meän kielestä. Mie olisin häveny jos olisin yhtäkkiä alkanu puhuhmaan ruottia vanhimitten kans.

-Se oon tietty ette joskus katoaa sanoja mutta mulla oon veli joka soittaa usseen (Bertil Isaksson) ja hään oon vireä puhuhmaan meänkieltä, niin se tullee hopusti takasi. Minun kotikieli oon iso osa minun itenttiteetistä.

Beritillä oon kans veljentyär, Elina Isaksson, joka vimpaa meänkielen säilyttämistä. Vastaaikhoin hään lähätti taulun tätile missä oli sanonta ”Olen monta asioita mutta ennen kaikkea olen toornionlaaksolainen”

Vuesta 2008 Berit assuu Eskilstunassa, missä hään oon puhheenjohtaja Eskilstunan käsityöföreninkissä ja vallaa kynttilöitä mitä se myypii föreninkin puoissa.

 

Kaipaaks mithään lapsuuen seuulta?

-Yhtheenkuuluvuutta ja ette oon helppo vain mennä toisen työ ilman soittamatta ensin. Ja luontoa mie kaipaan. Kesälä mie ja minun sisar istuima Pentäsjärven rannala ja aivan vahtasimma. Mullahaan oon juuret sielä pohjolassa. Niin se oon.

Meänkielensi Karin, Märta ja Linnea Nylund

Violan Toornionlaakson muistoista tuli kaksikielinen kirja

Agneta Danskog teki kirjan ”Kläppi” yhessä hänen äitin kansa, joka selitti hänen omasta lapsuuesta. Kuva: Privaatti.

 

Ko Agneta Danskogin äiti joutu sairaskothiin niin hänen muistoista toornionlaaksolaisesta lapsuuesta tuli keino tuntea iloa synkässä arkipäivässä.

Nyt Viola Buchtin kertomukset oon julkaistu kahela kielelä; ruottiksi ja meänkielelä, ja hänen tyär Agneta kirjottajanna. Kirjan nimi oon ”Kläppi – Lapsuuen muistoja Toornionlaaksosta”.

Kirja oon aijoittu opetuskirjaksi meänkielen opetuksessa äitinkielenä mutta se soppii muilekki jokka vain halvava harjottaa lukemista meänkielelä.

Agnetan äitin nimi tyttärennä oli Hjort-Rova ja hään kasusi ylös Luppiossa, joka oon Mataringistä etehlään päin. 83:n vuen ikäsennä hään yhtäkkiä halvauksen seurauksena joutu siukkatuvale, jossa hänen tyär ussein kävi. Päivät venyit pitkäksi.

– Mutta hään tykkäsi selittää lapsuuesta, silloin hään sai uutta eloa.

Agneta kirjotti ylös hänen selitykset, alussa enniiten äitinsä vuoksi. Viola kerto muistokuvia tästä lapsirikhaasta perheestä, koulusta, vapaa-aijasta ja perintheistä. Ja miltä se tuntu ko joku hiiri purasi jalasta, kylän elämästä ja kunka hään käsitti kielon suomen puhumisesta koulussa.

– Äiti oli aktiivinen ja sosiaalinen henkilö, jolla oli pilkku silmänkulmassa, sen tuntee kansa ko hään selittää omasta lapsuuesta.

 

”Kläppi” sisältää tekstiä ruottiksi ja meänkielelä. Kuvat oon Jan Marklund tehnyt. Kuva: Privaatti.

 

Alusta yksikielinen kirja

Perheele läheinen tuttu, Jan Marklund, piirsi Violan muistot ja sillä laila synty ruottinkielinen kirja, jonka äiti saatto pittää siukkatuala. Tämä tapahtu nuin 20 vuotta aikaa, 1999 Viola kuoli. Vielä silloin löyty ”Kläppi”-kirja vain ruottiksi.

Aika kulu ja Agneta, joka oli kasunut ylös Haaparannala mutta asunut Uumajassa suuriiman osan elämää, alko opettajanna tulheen aina enämpi intreseeratuksi kaksikielisyyestä. Hään kävi läpi jatkokoulutuksen opettajaksi ruottissa toisena kielenä.

– Opetuksessa vastatulheile lapsile jolla oon muu kieli äitinkielenä, mie saatoin käyttä äitin kirjaa. Oppilhaat sait, aivan samala laila ko hään itte oli saanu, selittää omasta koista, omasta kasumisaijasta. . .  Mie saatoin nähhä samalaisuuet toornionlaaksolaisten kokemusten kansa kielenvaihettamisesta. Suuri ero oon ette nyt oon olemassa äitinkielen opetusta ja ette molemilla kielilä oon sama arvo ja ette molemat oon yhtä tärkeitä eri asioitten oppimisessa.

 

Viola, syntymänimi Bucht, Luppiosta, taisi ottaa mailmanhistuurian ensimäisen selfien omala loovakhaameralla? Kuva: Privaatti.

 

Suomi tullee takasi

Agneta selittää kunka paljon hänheen oon vaikuttannu Haaparannan suomalainen kulttuuri, eikä vähhiinthään se suora tapa puhua toisten kansa.

– Ei minkhäänlaista teeskentelyä eli kruusaamista sielä, ei mishään nimessä. Nyt ko mie olen tullu vanheemaksi niin mulle tullee ittestä suomalaisiaki sanoja ensimäisinä miehleen. Täyet minun ympärillä puhut meänkieltä keskenhään ja ruottia meile lapsile.

Ko Agneta pääsi pansjuunile hään alko käyhmään STR-T:n Uumajan toornionlaaksolaisten osaston kokouksissa. Sielä heräsi intressi kirjottaa ja puhua meänkieltä ja sielä synty kansa ajatus ette kääntää hänen äitin kertomukset meänkielele ja kirjottaa net rinnakkain kahela kielelä. Ja niin se käviki. Ennen julkaisemista kirjailija Bengt Pohjanen putsasi hänen käänöksiä vähän. Kirjassa oon kansa faktasivu meänkielestä ja tehtävävinkkiä omista kertomuksista.

Jos sie halvat tilata kirjan niin ota yhtheyttä tähän: agneta.danskog@hotmail.com eli www.bokus.se

Meänkielensi Erling Wande

 

Meänkielenhuoltaja matkala

Elina Kangas oon ensimäinen valtiolinen kielenhuoltaja meänkielele. Hään oon lähtösin Suomen Pellosta.

 

Elina Kangas oon saanu ensimäisen valtiolisen työn meänkielen huoltajaksi. Marsissa hään siirtyy Tukholhmaan ja uuen työnantajan Institutet för språk och folkminnen tykö. Hään toivoo ette työ sisältää paljon reisuja.

– Reisaaminen tullee osa minun työstä, se oon kauhean tärkeä ette saa matkhaan kaikki alueet maassa, olletikki pohjoinen osa, sannoo 32-vuotias Elina.

 

Elinalla oon juuret Suomen Pellossa missä hänen vanhiimat asuva. Itte hään oon kans asunu Rovaniemelä, Turussa ja nytt viimiseksi Oslossa. Ko met puhuttelemma toisia hään käyttää issoiman osan hänen aijasta tutkimukseen meänkieltä Oslon ynivärsiteetissä.

– Mie olen myötä tutkimusprujektissa missä met tutkima tietä minureettikielen stantartiseerinkhiin.

Kolmela hänen työkaverista oon muita minuriteettikieliä Euroopassa mitä net tutkiva.

– Met kattoma erityisesti kielenkäyttäjiä, kunka ihmiset reakeeraava ko heän kieli saapi kirjotetun stantartiseerinkin. Siksi ette se ei ole mikhään helppo prosessi.

 

Tutkinu nuoria täysiä

Elinan into kiehleen ja ihmissiin oon ”aina” ollu. Sosiolokiin oppiminen Rovaniemen ynivärsiteetissä johti linkvistiikhiin ja suomenkiehleen Turun ynivärsiteetissä. Sielä hään kans teki hänen maasterväitöskirjan. Se kerto kunka nuoret täyet toornionlaaksolaiset kattova meänkieltä ko se ei ole heän ensimäinen kieli.

Elina selittää ette hänen kotikieli oon toorniolaaksolainen suomalainen murre.

– Ko mie puhun suomenpuhujitten kans niin se oon enämpi suomea ja ko mie kohtaan meänkielenpuhujan se oon enämpi meänkieltä.

Siihen lissäintyy vähän svorskia koska Elina kans puhhuu ruottia sekotettu norjankielelä. Elina selittää ette kielen stantartiseerinki ei ole mikhään helppo prosessi, se herättää tuntheita ja saapi seurauksia jokka vaikuttava monheen.

– Tätä ainetta ei ole koskhaan tutkittu ennen: kunka ihmiset reakeeraava ko heän minuriteettikieli stantartiseerathaan. Net saattava antaa paljon tukea ja kattoa stantartiseerinkin tärkeännä asianna. Mutta net saattava kans panna vasthaan sitä.

 

Elina tullee reisaahmaan paljon uuessa työssä, vaikka hään oon siotettu Tukholhmaan. Kattilakoski Ruottin puolela Toornionlaaksoa oon favuriittipaikka hälle. Kuva: Yksityinen

 

Prosessi joka oon käynissä

Mie olen käsittänny ette meänkieltä olhaan stantartiseeraamassa?

– Joo, niin saattaa sanoa! Paljon ihmisiä oon tehnee työtä meänkielenstantartiseerinkin kansa pitkän aikaa ja paljon oon tehty. Mutta se oon kans prosessi mikä jatkuu koko aijan.

Mitäs sie itte uskot?

– Mie luulen ette kieli oon keskelä stantartiseerinkiprosessia.

– Se mikä viittaa tähän oon ette meilä oon paljon kirjoja, kumpaaki lasten- ja täyttenkirjalisuutta, sanakirjoja, verkko-sanakirjoja, sanalistoja, sääntöjä…..

Mitäs sinun uusi työ merkittee?

– Se oon hyvä kysymys. Koska se oon uusi virka met saatama itte päättää mitä työ pitäs sisältää.

Pääasiassa se sisältää neuomista kieliasioissa ja paljon kontaktia föreninkitten ja henkilöitten kans jokka oon töissä stantartiseerinkin kansa. Elina tullee kans järjesthään seminaaria ja seurata nykyaikhaista tutkimusta. Moni tehtävistä tullee luonolisista syistä tapahtumhaan alueissa missä kieltä puhuthaan.

 

Meänkielensi Karin, Linnea ja Märta Nylund

Nootti: Mitäs tarkottaa stantartiseerinki? Maan kansalaiskieli, esimerkiksi ruottinkieli, oon stantartiseerattu puhheessa ja kirjotuksessa. Se ei ole luononkasuanti, se oon tehty tarkotetulla kielenhoijola.

Rajalapsia viethiin pyssissä etehlään ruottinophiin

Lapsi joka ei saa puhua ommaa kieltä menettää itteluottonsa, sitä ei ymmäretty ennen aikhaan, sannoo kirjailia Kerstin Tuomas Larsson

 

Ette ei kelvata kielen takia, ja joutua asuhmaan muihin perheishiin oppimhaan puhumhaan oikeata ruottia ja ei meänkieltä. Tämä oon teemana kirjailian Kerstin Tuomas Larssonin kirjassa Aivonpesoreisu. – Tämä oon osa meän histuuriasta mistä moni ei tiä, hään sannoo.

Met tiämä kaikin ette valtiolla oon paljon tunnon päälä ko Toornionlaakso ruottalaistethiin. Nyt tullee uutta tietoa joka näyttää ette suomenkielisiä lapsia Toornionlaaksosta viethiin pyssilä kesäluala perheishiin ruottinkielissiin perukhoin oppimhaan ruottin. Tämä tapahtu 1920 – 40-luvun aikana. Jokku näistä oon elämässä vielä.

– Meininki näilä pyssireisuila oli hyvä, eihään kukhaan halunu mithään pahhaa lapsille. Mutta mitä ei ymmäretty oli ette ko painaa alas lapsen kielen niin itteluotto ja ittetunto katoaa. Jos minun kieli ei kelpaa niin en miekhään kelpaa! En ole kyllin hyvä.

Net ihmiset joita Kerstin oon haastatellu hänen rumaahniin oon selittänhee justhiins tätä: ette net tunsit ittensä alenetuksi näitten kielileiritten vuoksi. Jokku viethiin aivan outhoin perheishiin monena kesänä peräkkää, ja toisia vain kerran.

 

Kuolee jos hän aukasee suun

Kerstin rumaani Aivonpesoreisu (Hjärntvättarresan) oli oikeasthaan alkualusta aateltu teatterimaanykseksi. Aijanolhoon työ oon muuttanu muotoa ja nyt nuvemperissä se tullee ulos Lumion förlaakissa. Eva Helena Larssonin kuva pärmässä oon koskettava. Se näyttää tyttären joka oon puoleksi veen alla.

-Jos hän aukasee suun niin hän hukkuu. Hän kuolee.

Työ rumanin kans Elvi-tyttärestä oon vaikuttannu Kerstiniä henkilökohtasesti ko hällä oon sukulaisia jokka oon kokehnee näitä pyssireisuja. Hään oon nähny läheltä kunka se oon jättäny jälkiä ihmisissä. -Monta lapsia tuli perheishiin missä oli hyvä, mutta niin ei ollu kaikila. Yksi niistä haastateltuista sai asua yksinhäisen miehen tykönä joka ei ollu siivo ja tyär sai kokea kauheita asioita. Niin kauon ko pyssireisut jatkut se oli harva joka puhu niistä.

– Nethään hävetytit.

 

Aivonpesoreisu selittää Elvistä joka viethään pyssilä etehlään ruottinophiin. Kirja tullee ulos Lumion förlaakissa.

Oppi punskaa maila

Pyssit ei menhee kaikesti Eteläruothiin. Se oli tavalista ette moni suomalainen lapsi Toornionlaaksosta tuli perheesheen joka asu juuri ulkopuolela Toornionlaaksoa, piiain Luulajassa eli Puutissa.

– Mutta mitäs net opit maila Luulajan ulkopuolela? No eihään se ollu ruottia, sehään oli punskaa!

Elvityär oon päähenkilö kirjassa mutta Kerstin oon haastatellu monta jokka oon kokehnee pyssireisuja ja niistä liikuttannu kokhoon selityksen Elvistä.

-Mie olen valinu ette kirjottaa tyttäristä ko mie halvan tua esile vaimoitten histuurian.

Kerstin selittää ette hään tuntee ette Toornionlaaksossa oon ollu hierarkii kolmessa askelheessa missä jokku oon olhee paremanarvoset ko toiset. Aliporthaala oli suomalainen vaimo, siittä päälempännä oli toornionlaaksolainen, ja päälimäisenä, niinku kruunu, oli ruottalainen vaimo.

-Met saama olla kiitoliset niile suomalaisile vaimoile jokka otit ruottalaisen miehen ko se oon niitten takia ette suomenkieli vielä ellää täälä.

Kerstin oon hänen elämänaikana tuntenu ette hään ei kelpaa ko hään oon kohanu ruottalaisia vaimoja. Silloin hään oon usseen ottanu askelheen taappäin.

-Mulla oon menny kymmeniä vuosia ette oppia tuntheen ette ei kukhaan ole parempi ko mie ja ette mie en ole parempi ko kukhaan muu. Met olema kaikin samalaisia.

 

Meänkielensi  Karin, Linnea ja Märta Nylund

Mariannen kapoissa Toornionlaakso ja Stockholmi kohtaavat toisia

Marianne Funck valmistellee hänen tekstiiliä yhessä väävituassa Bagarmossenissa. Hänen firman nimi oon Stockholm Handmade. Kuva: Privaatti

Met olema kaikin eläviä konstvärkkiä katuila ja tämän asian mie halvan tehhä näkyväksi, sannoo tekstiilitaiteilija Marianne Funck Mataringistä.

– Prusessi siinä mitä mie tehen oon Toornionlaakson ja Stockholmin kohtaaminen.

Siksi Marianne oon ilmottannu ittensä meänkielen distansikursile. Piiain hään saapii kielen kautta uutta inspirasjuunia tekehmään kauhniita kappoja ja konstikhaita vääviä?

– Jotaki puuttuu ko ei saata kieltä, sielä ylhäälä, niin ette saapii nähhä jos tapahtuu jotaki ko mie olen käyny sen kursin, Marianne naureskellee.

Marianne Funck synty Mataringissä luovassa ympäristössä. Fammula ja mummula oli molemilla semmosia luovia puolia ja Jimmi-isä taas ottaa mielelhään framile neulan ja lankaa jos joku kampe vaatii korjaamista.

Itte hään oon aina ollu muotiasioissa kiini ja aivan palavasti intreseerattu esteettisestä käsityöstä. Jymnaasien jälkhiin hään siirty Lontonhiin asuhmaan ja käyhmään parturi- ja designikoulutukset ja sen jälkhiin hään sai työpaikan tunnetun parturin, Björn Axénin, tyköä.

Kaulakoristus, kilvenmuotonen, tehty lankajäänöksistä ja helmistä, made by Marianne. Kuva: Privaatti

Leikkaa rikki raanoja

Tuo väävi- ja tekstiiliintressi oon seuranu häntä ko punanen lanka koko hänen 50-vuotisen elämän aikana ja nykyaikhaan hään hommaa tekstiilikäsitöitten kansa kaksi päivää viikossa. Viimeksi hällä oli kappanäyttely Formex-messuila Älvsjössä.

– Mie kuon ja neulon kappoja toornionlaaksolaisesta raanavillasta. Net oon tyyppiä folklore-kappoja. Se ei piiain ole niin  hauskaa ette mie leikkaan rikki raanat, mutta eikös se ole parempi ette niitä otethaan halthuun ko ette net vain jäävä makkaahmaan johonki?

– Tekstiilit saattava olla vähän synkkiä jos net vain jäävä seihnään riippumhaan, mutta jos niitä käytethään vaatituksena niin net oon aivan ko näyttely ulkona.

Hän käyttää paljon uusitusmateriaalia, vaatheissa ja langoissa ja osan langoista hään färjää itte. Marianne neuloo kansa mielelhään kappoja villafiltistä joita hään saapii sieltä täältä. Villa oon lämpimää ja kestää kostetta, se oon loistava materiaali. Kapoissa oon kauhniita omaperäsiä piirtheitä ja niitä oon ainuasthaan yksi jokasesta.

Tarkotus ei ole myyä niin monta vaatekappaletta ko maholista, huomaottaa Marianne, vain se luominen oon nähtävä enämpi taijeprujektina.

Kappa neulottu toornionlaaksolaisesta raanasta. Kuva: Privaatti

Meänkieli kehotuksena

Näissä hänen teoksissa hään solmii yhtheen oman toornionlaaksolaisen taustan monivuotisen stockholmilaisen oleskelun kansa.

Siksi hään oon ilmottannu ittensä Uumajan yniversiteetin meänkielen distansikursile, tarkotuksena ette kielen kautta saa virikheitä omale luomiselle.

– Tekstiili oon aukassu mulle tien meän oman kylttyyriperintheen ymmärtämisheen ja siiheen, kunka paljon eri miljööt vaikuttavat meihiin ihmishiin. Minun ensimäisinä vuosina Stockholmissa mie koin suurta yksinäisyyttä huolimatta siittä mitä kaikkia tällä kaupunkilla oli tarjota. Niin ette prusessi minun tuotheitten takana oon tua yhtheen, yhessäolo ja yhtheisymmärys.

Lähtökohta Mariannen vaatheile oon siinä, ette met häymä kaikin näkyä hyvin katuila, olla niinku elävä galleria.

– Met olema kaikin eläviä taijeteoksia.

Hänen tuotheet oon färikhäitä ja feminiinisiä, toinen jalka folkloristisessa tyylissä.

Mataringin bibliutheekissä oon nykyhään kaksi Mariannen tekstiiliteosta jokka kytkeytyvät Toornionlaakshoon. Toinen niistä oon improviseerattu käsityö ylijäähneistä langoista, joka oon kastettu Kotiikväksi.

– Mie piän Toornionlaaksosta yhtä paljon ko mie piän Stockholmista, hään sannoo.

Meänkielensi Erling Wande

Käsinkuottu villakappa. Mariannen viimeisin teko folkloristisessä tyylissä johonka hään oon saanut inspirasjuunia egyptiläisiltä koptilta. Kuva: Privaatti

Suomeninstityytti satsaa meänkielisseen kirjalisuutheen

Pipliotekaarie Anna-Leena Forsberg Suomeninstityytissä toivoo ette enämpi toornionlaaksolaisia tullee Suomeninstityythiin joka oon Birger Jarlinkaun tienoila. Valokuva: Susanne Redebo

Suomeninstityytin kirjasto aikoo ostaa ison määrän kirjalisuutta meänkielelä. Samala kirjastonhoitaja Anna-Leena Forsberg sannoo tervetuloa toornionlaaksolaisile huohneissiin Stureplanila Stokholmissa.

– Se mennee kans hyvin kaukolainata meiltä oman piplioteekin kautta läänissä koska meän piplioteekki oon klassattu kansanpiplioteekiksi, hään sannoo.

Suomeninstityytin huohneet 1890-luvulta omistethiin ennen Kristiliseltä föreninkiltä nuorile miehile ennenko Suomen föreninki osti net.1970-luvula kirjasto järjestethiin ja siinä oon tänäpäivänä Ruottin issoin suomenkielinen kirjakokoelma.

– Met olema spesiaalipiplioteekki joka toimii kansanpiplioteekkinä. Kaikki jokka asuva Stokholmin läänissä oon tervetulheitä käyttämhään sitä.

Seinäin sisäle mahtuu suunile 19000 meetiata. Issoin osa materiaalista, suunile 90 prosänttiä, oon suomeksi ja loput ruottiksi. Ruottinsuomalaiset kirjat oon omala hyllylä. Kirjastossa oon kans laaja kokoelma ruottinkielistä kirjalisuutta, suomalaista ja ruottinsuomalaista kaunokirjalisuutta ja fakkikirjalisuutta Suomesta.

Menny syksystä saakka oon erityinen hylly meänkieliselle kirjalisuuele. Se ei ole vielä niin suuri.

– Mutta meilä oon varhmaan enämpi titteliä muuala täälä huohneissa, sannoo piplioteekkiasistentti Eija-Liisa Knuutinen joka oon sanu tehtäväksi ette koota net kokhoon.

Ko paikalisosasto Toornionlaaksolaiset Stokholmissa vierailit piplioteekissä aprillissä niin kokoelma oli aika vaatimaton, piiain 40 titteliä, mutta Anna-Leena Forsberg ilmotti ette se oon vain alku.

Se ei ole aivan kirjoja meänkielelä jokka oon kiinostavat saa kiini mutta kans kirjalisuutta ruottiksi jokka selittävä rajaalueelta. Ja kirjoja jokka kirjailiat joila oon juuret Toornionlaaksossa oon kirjottanhee. Esimerkiksi Katarina Kieri, Tove Alsterdal, Gunnar Kieri, Mona Mörtlund…

Hylly missä oon kirjalisuutta meänkielelä ja meänkielestä ei ole niin pitkä tänäpäivänä mutta tullee kasuamhaan tulevaisuuessa. Valokuva: Susanne Redebo 

Saattaa kaukolainata kirjoja

– Met olema aatelhee ette hylly kasuaa hyvin pitkäksi.

Net jokka käyttävä kirjastoa enin tänäpäivänä oon ruottinsuomalaiset.

– Se olis mukava jos toornionlaaksolaisetki tulisit meile, ko mie tiän ette monela piplioteekilä oon kauhean pienet kokoelmat meänkilisiä kirjoja.

Niin sanotut kuljetusloovat maholistava kaukolainaamisen, mikä merkittee ette saattaa tilata kirjoja yhestä kirjastosta Stokholmin läänissä ja jättää takasi toisseen.

Suomeninstityytti meinaa nytt käyä läpi millä förlaakila oon meänkielisiä kirjoja ja ottaa yhtheyttä niitten kans.

Piplioteekkiasistentti Eija-Liisa Knuutinen selittää ette se oon tetektiivityötä ette saa framile mikkä förlaakit markkinoitteva meänkielistä kirjalisuutta.

Anna-Liisa Forsberg oon saanu käsityksen ette se oon vähän jokka kirjottava uusia kirjoja minuriteettikielelä.

Piiain sie saatat tipsata henkilökuntaa mistä net löytävä uusia ja vanhempia kirjoja meänkielelä? Meilaa bibliotek@finlandsinstitutet.se

Meänkielensi Märta, Karin ja Linnea Nylund

STR-T:n jäsenet Tuula ja Kurt Kalander Haaparanta/Toorniosta oottava ette saa tutkia meänkieltä syvemästi. Valokuva: Susanne Redebo

Runokilpa nuorile tullee nostamhaan meänkielen arvoa

Taho mummua eli faffaa kirjottamhaan runoa yhessä sinun kansa meänkielelä!

Oleks sie nuori ja tykkäät kirjottaa runoja? Piiain sie saatat vain leikitellä vähäsen meänkielelä, mutta sulla oon joku sukulainen joka pystyy auttamhaan sinua kielen kansa? Jos näin oon niin sie saatat olla myötä runokilpailussa jonka Kirjalisuuen resyrsikeskus panne käynthiin 2017.

Maria Bideke luulajalaisessa Kirjalisuuen resyrsikeskuksessa (jota hoitaa Region Norrbotten) oon tänä vuona erityisesti pitänyt silmälä minuriteettikirjalisuutta.

– Oon olemassa uuen meänkielisen kirjalisuuen akyytti tarve. Siksi tänä vuona julistethaan nuorile kirjottajakilpa, joka tapahtuu piluuttiprujektina yhtheistyössä Piiribibliuteekin kansa.

– Met halvama kehottaa kirjottamisheen meänkielelä ja ko monet jokka kirjottava tällä kielelä oon vähän iäkhäimpiä niin met halvama nyt nähhä nuoria. 

Syy siiheen, ette nyt valithiin runous oon se, ette meänkielen taito vaihtelee niin paljon nuorten joukossa: niistä, jokka saattavat vain muutaman sanan niihiin jokka saarnaavat sitä sujuvasti.

– Nuvellikilpailussa kaikin ei saata olla myötä. Mutta ko oon kysymys runouesta niin melkeen kaikki saattavat kirjottaa jonku rain ja samala tuntea ette se oon hauskaa. Net, jokka oon vähän epävarmoja kielestä saavat ottaa vasthaan apua joltaki sukulaiselta ja siittä tullee sitte niinku yhtheisprujekti.

– Ytin hään oon siinä ette se pittää tuntua hauskalta ja jännittävältä.

Maria Bideke kaipaa nuorten kirjottajitten meänkielen kirjalisuutta. Kuva: LTU

Julkaisthaan kahela kielelä

Se oon ensimäinen kerta ko järjestethään tämänsuuntanen runokilpa.

-Tulemakhaan saahmaan vain muutaman runon elikkä suuren määrän? Ei kukhaan tiä. Jokku nuoret saavat palkinon heän runoista ja ajatus oon ette usseita runoja panhaan bibblo.se:n kotisivule ja julistethaan jossaki lehessä.

– Piiain runoista saattaa tulla vaikka pieni painoski? Runot julkaisthaan ruottiksi ja meänkielelä niin ette kaikki pääsevät ymmärtämhään.

– Meilä oon asiantuntijoita jokka tulevat auttamhaan ruottin käänöksen kansa.

Levittämhään tietoa runokilpailusta käänythäään ensi siassa niihiin Norrbottenin kouhluin joissa tiettävästi oon meänkielen opiskelijoita. Luultavasti panhaan ilmotuksia aviishiinki, verkhoon ja levitethään tietoa vielä nuortten Met Nuoret–järjestön kautta.

Maria Bideke ei uskala sanoa koska vuona 2017 kilvasta tullee tieto muuta ko sen ette se tapahtuu tänä vuona. 

Meänkielensi Erling Wande

Helpompi löytää meänkielistä kirjalisuutta bibliuteekistä

Maria Bideke Kirjalisuuen resursikeskuksessa toivoo ette olis enämpi kirjottajia jokka halvaisit antaa ulos kirjoja meänkielelä. Hään auttaa mielelhään antmalla tietoja piitraakimaholisuuksista. Kuva: Region Norrbotten.

Meänkieliset kirjat oon nykyhään hankalat löytää bibliuteekissä. Tämä luultavasti selittää miksi kysyntä oon niin pieni. Siksi koko maassa nyt panthaan käynthiin prujekti jossa kaikki kirjat tällä minuriteettikielelä saavat lyhyn presentasjuunin ruottiksi ja meänkielelä. Kirjalisuuen resursikeskus Luulajassa hoitaa tämän asian, jossa nostethaan framile piilotetun joukon.

Enkäätti, jonka STR-T:n nettilehti Metavisi teki janyaarissa, osottaa ette ykstoista neljästätoista sattumanvarasesti valituista bibliuteekistä ilmottaa ette meänkielisten lastenkirjoitten kysyntä oon pieni eli aivan olematon.

Maria Bideke Kirjalisuuen resursikeskuksessa, jota hoitaa Region Norrbotten, ei ole yllättynny:

Oon hankala kysyä semmosen perhään josta ei tiä mitä se oon. Jos sie haet meänkielistä kirjalisuutta niin se oon monimutkasta löytää sitä ko kirjoitten sisälöstä puuttuu informatiivistä tekstiä.

Nykysissä digitaalisissa listoissa minuriteettikielistä näkyvät vain kirjoitten nimet ja se joka ei saata meänkieltä ei ymmärä noppaakhaan kirjan sisälöstä. Siksi Kirjalisuuen resursikeskus oon yhessä Rekiuunibibliuteekin kansa pannu käynthiin prujektin jossa koko senkielinen kirjalisuus esitelhään lyhysti niin meänkielelä ko ruottiksiki.

Tämä koskee kaikkia niitä kirjoja joita oon olemassa maan bibliuteekissä.

 Kaikin häätyvät saa maholisuuen ymmärtämhään mitä kirjat sisältävät.

Tässä oon kansa tärkeätä ette kääntäjät valittevat semmosen tyylin joka puhhuu suohraan lapsile.

– Jos lapset ja nuoret lukevat presentasjuunitekstin niin net häätyvät päästä tuntemhaan vaikuttaako kirja jännittävältä juuri heän ikäluokale.

Uumajan kaupunginbibliuteekissä mainostethaan selvästi mistä lööytyvät minuriteettikieliset lastankirjat. Kuva: Privaatti.

Toisena syynä siiheen, miksi meänkielisen kirjalisuuen kysyntä oon niin pieni, Maria luulee kuuluvan yhtheen sen kansa, ette meänkielisiä kirjoja oon niin vähän. Hään huomaottaa kuitenki siittä, ette uuen lastenkirjalisuuen asema oon valosampi; esimerkkinä oon Pippi Longstrymppi-kirja, jonka käänös tuli vuona 2016, niinku kansa Max Balja.

Se, mikä kuitenki tuntuu luppaavalta, oon ette förlaakit uskaltavat satsata tämäntyyppisheen kirjalisuutheen vaikka markkina oon niin pieni. Toivoma ette useamat tohtivat ottaa tämän askelheen.

Metavisin tutkimus koko maan bibliuteekistä näyttää kansa ette kuuessa taphauksessa 14:sta lastenkirjat piethään muuala ko laseten osastolla.

 Se oon mahottoman surkea. Lapsiperheet hään menevät lasten osastolle. Jos niitä oon piilotettu ulkomaalaisen kirjalisuuen hyllyle niin se oon selvä ette kukhaan ei niitä löyä.

Tällä laila spontaanilainaus jääpii takasiale ja kävijät häätyvät olla kauhean hyvin perilä asioista ennenko het löytävät näitä kirjoja.

Daniel Särkijärvi, meänkieliaktivisti Kaihnuussa, pittää tätä väärää sijottamista suurena vaarana:

 Symboliikki siinä, ette joutua menheen pois satuhuohneesta löytämhään ommaa perittyä kieltä ko kaverit jäävät sinne, viepii minun hunteerinkit siiheen miltä asiat oon ennen aikhaan näyttänheet. Minuriteettilaiset jäävät syrhjään. 

Meänkieliset lastenkirjat luokitelhaan ussein suomalais-ugrilaisiksi.

Huomautus:  Maria Bideken tehtävä oon mm. helpottaa kirjottamista Norrbottenissa ja auttaa niitä, jokka hakevat piitraakia. Tästä löyät tietoa Kirjalisuuen resursikeskustasta 

Meänkielensi Erling Wande