Kirkkotie Narkauksesta Korpilompolhoon oon vihitty

–Parasta vaeltamisella oli se sopeva ystävälinen tunnelma osalistujitten kesken ja ette kaikin autoit. Eihään tämä mithään kummalista ole näilä seuvuila – sitä oon aina ystävälinen ja auttavainen. Mutta ko mulla oli yks polvi kipeä niin mie en saattanu marsia koko kirkkoreittiä, mie sain keskheyttää ja silloin se lämmittää ekstraa ko saapii vähän huolta, Åsa Abelin Jöötteporista sannoo.

Hällä oon juuret aluheela hänen äitin puolelta ja omistaa talon Korpilompolossa yhessä hänen sisaren kansa. Åsa oli yks kaikista utelihaista joka vihkiäisvaelsi sitä valhmiiksi röijattua kirkonpolkua ja hään aatteli, harjaintunheena tunturivaeltajanna ette se tullee olheen helppo marsia.

-Mutta nyt mulla toela oon vielä suurempi kunniotus niile jokka ennen aikhaan marsit koko välin Narkauksesta Korpilompolhoon vaikka oli hyvinki ankarraa. Huonosta polvesta huolimatta, sittä tuli mukava vaeltaminen.

 –Met aloima venheelä Kaihnuunväylän yli, met näimä majavan veessä ja puita joitako majavat olit kaatanheet. Ensimäinen osa meni kommeita polkuja myöten joitako oli helppo marsia, mutta sitten tuliki täyttä risukkoa, olletikki avohakoila joitako nykysin valitettavasti oon sielä jossako vanhaa reitti mennee, hään kertoo.

Alf Klippmark Korpilompolon kulttuuriföreninkistä oli kansa matkassa vaeltamisessa. Hään oon johtanu työtä ette röijata ja laittaa kunthoon vanhaata kirkonpolkua. 

–Se oli yks joka tipsasi meitä polusta, hään oli itte yrittänny löytää sen, mutta se oli hankala avohakoitten ja mettäpruukin takia.

Kirkonpolku Narkauksesta Korpilompolhoon oon 19 kilometriä pitkä ja tehthiin 1850-luvun lopulta ko Korpilompolosta tuli kirkkokylä. Ennen ei ollu ko yks kirkko Matarinkissä. Yhtenä kirkonpyhänä suuri osa Korpilompolon kylästä palo ja työ ette rakentaa oman kirkon alotethiin – 1850-luvun lopulta kirkko oli valmis. Narkaus kuulu silloin Korpilompolon uutheen seurakunthaan ja kirkonpolusta tuli narkauslaisitten kulkutie kirkhoon.

Alf oon itte ajanu skuutteria polun yli talviaikana, mutta ei ole koskhaan aatellu ette sielä oli vanhaa kirkonpolku. Alf ratkasi asian missä polku meni ko hään oli paljon kontaktissa vanheemitten henkilöitten kansa jokka muistavat reittiä, olletikki jahtimiehet joilako oon jahtikämppiä aluheela ja jokka oon kertonheet ette het oon marsinheet pitkin osia polusta. Jokku jahtimiehistä oon kansa olheet matkassa röijaustyössä. Haaste työn aikana oon ollu ette löytää sen oikean polun joka oikesthaans oon verkosto pienistä poluista ympäriolevista kylistä.

–Avohakot oon kaottanheet polun ja telatiet jänkkilä oon upohneet. Vanheemat jokka oon olheet matkassa oon kauheasti tykähneet polkutyöstä, net tunsit paikkoja jossako polku oon menny ja vissiä jänkkäkulkuja. Pitkin tietä oon esimerkiksi yks saameolopaikka ja mettäkotia.

Polku mennee mäntykankhaita, jänkkiä ja avohakoksia yli ja kolme kilometriä pitkin väylää.

–Sielä oli vaikeata ko sielä oon niin paljon polkuja väylää pitkin jossako muun muassa kalastajat oon vaeltanheet ja jossako kansa oon skuutterireitti, Alf kertoo.

Riippumatta Lansmeetarin hyviä karttoja ja vanhoita histuurisia karttoja se oli haaste, hään jatkaa.

–Polku ei ollu mishään matkassa. Oon ylheisesti olemassa vähän kirjotettua meän seuvusta. Kaikki lähtheet joitako meilä oon kirkonpolusta oon eläviltä ihmisiltä.

Uupelo lähtheistä tekkee ette net ei tiä kunka pitkhään se otti ette vaeltaa polkua elikkä missä kirkonkäviät asuit matkan aikana. Ei ole yhthään vanhoita asuntojakhaan ennää jäljelä pitkin reittiä. Nyt polku oon merkattu vaelustolpila ja piiliä ja sielä oon krillipaikkoja, kaltioita ja informasuunitauluja.

Kaks opaskirjaa oon kansa myytävännä. Niissä oon haastatteluja vanheemitten henkilöitten kansa jokka kertovat muistoista liittynheet polkhuun.

Responsi valhmiiksiröijatusta polusta oon ollu kauhean positiivi, Alf sannoo.  

 –Piiain ko entiset yritykset ei ole onnistunheet. Oon ollu suuri utelihaisuus ja hämmästys ette met pääsimä maahliin.

Yhtheensä oon olemassa 16 pelikuormaa vanhoita kulkureittiä aluheela ja kulttuuriföreninki jatkaa röijaamista ja muitten poluitten ja pyöräpoluitten kunthoonpanemista – ja työssä net tarttevat apua niiltä jokka muistavat vanhoita kulkuteitä. Korpilompolon kulttuuriföreninki oon kansa alottannu Korpilompolon avisin jossako net kirjottavat paikkakuntahistuuriasta ja jossako monet vanheemat jakavat heän muistoja ja kertomuksia entisaijasta.

–Met tehemä tämän meile ittele, mutta kansa niile jokka oon siirtynheet täältä. Tämä oon maholisuus oppia seuvusta ja met toivoma kansa ette tämä houkuttellee tyristiä jokka halvaavat oppia lissää Tornionlaakson histuuriasta.

Teksti: Karin Skoglund
Käänös: Inga-Britt Uusitalo ja Ingela Henriksson