2019 Uumajan kunta tuli hallintaalue meänkielele ja siittä asti työ oon käynissä ette herättää intoa ja uteliaisuutta kielele. Yks niistä aktiviteetistä oon kielityssi meänkielessä kläpile ja nuorile esikoulusta jymnaasihaan asti.
– Kielityssit oon toesti olhee kohtauspaikat missä met olema haluhnee tehhä pusitiiviä mainosta kielele ja herättää intoa. Met saama kysymyksiä niinku, mie en ossaa meänkieltä, saankos mie tulla kuitenki? Ja tietysti net oon tervetulheita. Se oon kohtaamisitten tarkotus, sannoo Anneli Fors Alajääskö, äitinkielen opettaja suomen kielessä joka tekkee työtä kielityssitten kans yhessä hänen työkaveritten kans jokka opettava meänkieltä ja saamen kieltä.
Kielityssiä suomeksi, saamen kielelä, ja meänkielelä oon löytyny kauon kunnassa erimallisissa fuurymmissä ja erilaisila rahotuksila ja vuesta 2017 net tehhään kunnan resyrsilä. Samana vuona päätethiin kans ette järjestää kielinapa kansalisille vähemistökielile missä pittää olla maholista oppia meänkieltä esikoulusta jymnaasihaan asti. Kielityssit järjestethään neljä kertaa vuessa ja oon jaettu kolhmeen eri ryhmään, 1 – 5 vuotheen, 6 – 9 vuotheen ja 10–19 vuotheen. Pieniimille lapsile järjestethään kielityssit esikoulussa, yhessä vanhimitten kans.
– Se oon usseen mamman – ja papan vanhiimat jokka ossaava meänkieltä, mutta ei vanhimat, jokka halvava ette kläpit saava oppia kielen. Meänkielenkokouksissa oon ollu suunile 5–6 kläppiä myötä joka kerta.
Kielityssissä oon vuenaikateemat ja satuteemat vuorottain. Seuraavan kohtaamisen teema, ensimäisenä päivänä lokakuuta oon syksy, selittää Anneli.
– Nuoremat kläpit saava tehhä luononpingun ja hakea färiä luonossa, met laulama lauluja, krillaama ja touhuamma. Vähän vanheemille kläpile, jokka kans saava olla ulkona luonossa, oon tarkotus käyttää kokohnaisia meeninkiä ja vanhiimat oppilhaat saava leipoa äpylikakon missä ohjeet reseptissä oon meänkielelä.
Uumajan kunnala ei nyt ole esikouluosastoa meänkielele siksi ko ei ole ollu kylliksi paljon innokhaita. Sen siihaan kunnassa oon kaks suomalaista esikouluosastoa ja moni jolla oon into meänkielele piiain valitteva suomalaisen osaston sen siihaan, uskoo Anneli.
– Meänkieli oon vaikein vähemistökieli minkä kans tehhä työtä. Siinä löytyy monta eri murrekieltä ja moni jonka met kohtaama ei halva sanoa ette net puhuva meänkieltä. Sillon se oon hankala saa kielestä kiini. Net sanova ette het ei ossaa sitä kylliksi hyvin ja ette heän kieli ei ole oikea kieli ko vain varieteetti ”kyläkielestä”. Tämä vaikuttaa kohta kaikissa meän kontaktissa ja kokouksissa.
Mutta Anneli Fors Alajääskö uskoo muutoksheen. Hään tullee takasi kunnan yritykseen tua esile kielen pusitiivisesti ja herättää uteliaisuutta monen mallisilla aktiviteetilä. Äitinkielen opettajat lukeva satuja pipliuteekissä ja kunnala oon niin sanotuita vähemistökassia missä oon materiaalia vähemistökielelä mitä esikoulut saattava käyttää. Tornionlaaksolaiset minuriteettinä ja meänkieltä huomioitethaan kirjailiailloila ja muila kylttyyri järjestelmilä.
Kunnan uusi pyrkimys oon koota suomen kielen, meänkielen ja saamenkielen saman katon alle yhele esikoulule. Paljon sisälistä työtä oon käynissä kunnassa ette rakentaa materiaalipankin vähemistökielile ja koulutuksen esikoulunopettajille kunka net saattava tehhä työtä ette vahvistaa kansalisia vähemistökieliä. Mutta haastheet ette löytää meänkielenopettajia ja oppimateriaalia oon jäljelä. Nykyset äitinkielen opettajat oon olhee töissä suunile vuen ja opettava tänä päivänä 16 oppilasta meänkielessä ympäri koko kuntaa.
– Yhenaikaa meilä ei ollu meänkielen opettajaa, sillon met hävisimmä paljon mutta olema nyt rakentamassa ylös sitä uuesti. Mutta into oon lissäintynny siittä asti ko kunta tuli hallintaalue meänkielele ja se leviää, sannoo Anneli fors Alajääskö.
Teksti: Karin Skoglund
Käänös: Karin, Linnéa & Märta Nylund
