Vanha Övertornion asemarakeenus oli 1970- ja 1980-luvuila paikka, missä etehlään muuttavat jätit hyvästit Tornionlaaksolle. Kuva: Jan-Erik Westman
Viiskymmentä vuotta sitte tornionlaaksolaiset eivät olheet tervetulheita Etelä-Ruottissa. Vuonna 1965 oli vielä käsitys, ette het olit epäluotettavia loikkareita ja työpaikanvaihtajia, joila ollu lystiä mukautua yhtheiskunthaan. Jurnalisti Susanne Redebo, 52v, oon kotosi Övertorniolta ja oon löytänny netistä meitä kiinnostavia lehtileikheitä. Lukekaappa hänen kronikka.
”Kellastunheessa smoolantilaisesta lehtileikheessä vuuelta 1965 kerrothaan Barnarpin asukhaista, jokka oova keränheet prutestilistan vastustaa vuokra-asuntojen rakentamista pohjosesta tulevalle työvoimalle. Tämän mie näen kuvasta, joka nykki pyörii Naamakirjassa (Facebook).
Prutestilistan alkhuunpanijanna oli poliisi Knutsson ja sen alla oli 26 allekirjotusta.
Vastustajat olit pölössä, ette uuet vuokra-asuunnot houkuttelis:
1. norlantilaisia
2. huonoa roikkaa
3. ylheensä ulkomaalaisia ja varsinki suomalaisia
4. työntekiöitä, jokka oova saahneet siihheen pitraakia työnvälitykseltä
Nämät pölästynheet kerroit jurnalistille, ette het halunheet joutua tämän yhtheiskunthaan soppeutumattoman sakin kranneiksi. Pohjosen väkeä kohthaan oli pölköä ko ”tiethiin” tornionlaaksolaiset ja heän haluttomuus mukautua yhtheiskunnan jäseniksi.
Näin likelä oon aika joka kuiten tuntuu jo niin kaukhaiselta. Ajan pentelin oon häätynny heilahtaan toisheen suunthaan jossaki vaihheessa ko jo 1970-luvula pohjosen väkeä piethiin luotettavanna työvoimana.
Kolmekymmentä vuotta aikaa meilä ollu juuri muuta valittavanna ko lasarettihommia Tukholmasta. Sen mie muistan itte omalta kohalta hyvin. Mie ollu koskaan ennen tyhjentänny kusipottaakhaan elämässä, mutta hoitoapulaisenna mie sain sitä tehhä jatkuasti.
Liian monele meistä oli nokko, ette saatoima henkeä piätellen vastata ”kyllä” ko oli jopin saannista kyse.
Mulla oon yks tuttu Pajalasta, joka sai 80-luvun alussa Volvolta jopin Jöötteporista ja joka ylhhäältä tultuuhaan joutuki asemalla toisen työnantajan värvärin nappaamaksi ko tämäki tartti työntekiöitä. Tornionlaaksosta tulevat pettävät kaikin! Ja met jokka lähimmä saimma siittä vielä rahhaa: muuttopitraakia usseita tuhansia ja puolivuosittaiset lentoreisut kothiin koti-ikävää vähentämhään. Mie ittekki olin yksi heistä, jokka vinkkasit Ylitornion rautatieasemalta, ette ennää koskhaan tule takasi.
Mutta entäs nytten tänä aikanna: porukat Naamakirjassa kummasteleva vuuen 1965 sanomalehtileikettä tornionlaaksolaisten ja norrlantilaisten epäluotettavuuesta ja laiskhuuesta. Osa kommentoijista näkkee yhtäläisyyttä vuuen 1965 rasismilla ja tämän ajan muukalaisvihala pakolaisia kohthaan.
Entäs mitäs naamakirjaroikat tykkäävä aiemmasta norrlantilaisvihasta. Åsa kirjottaa: ”Norbottenilaisenna ja nytten Länsi-Ruottissa asuvanna voin vain sanoa, ette Norrlanti oon toinen maa, eriilainen, eikä mikhään helppo, mutta soon mahottoman mukava.” Ja Annetten repliikki: ”Mutta ko oon kyse vesivoiman, malmitten, mettitten ja poronhoijon hyäksi käyttämisestä sillon mekki täältä Taalajoen yläpuolelta kelpaamma”
Kysymys oon nytten siittäki, koska ajan penteli tullee kääntymhään niinki, ette met saamma nähhä meän asentheitten rauhottuvan turvapaikan hakioita kohthaan niinkö asentheet aikanhaan rauhotut suotusiksi meitä norrlantilaisiaki kohthaan.
Tornionlaaksolaiset oova tänhään tunnustettu väheemistö. Ja meän oma kieliki – meänkieli – vaikka se saiki kokea melkosta vahinkoa ko valtio suukapuloitti vanheemat sitä puhumasta niin tänhään kuiteski luvathaan ministeritasolta tehhä kaikki, mitä voihaan sen pelastettavaksi, mitä vielä pelastettavissa oon.
Tämä tuntuu jotenki lievittävän minun ommaaki surua siittä, ette mie olen hukannu minun oman kielen.”
Susanne Redebo – Övertorniolainen joka oon asunnu jo 30 vuotta Tukholman aluheella.
Meänkielensi Matti Junes
Kuva: Privaatti
