”Jänkkä oon metafoori elämälle”

Björn Ylipää signerar sin nya bok "Myröga". Foto: Karin Bergdahl

Björn Ylipää allekirjottaa nimensä kirhjaan kirjajulkasussa Vasikkavuoman niittyjänkälä. Kuva: Karin Bergdahl

Monet tuntevat hänet Smak av Norrsken keittokirjasta jossako hään ottaa tehtäväksi haastheen ette antaa revontulele maun. Nyt hään ottaa jänkän tehtäväksi, osittain koskemattoman luontotyypin joka hään meinaa oon osa tornionlaaksolaisesta sielusta.

–Se oon ollu henkilökohtanen ja osittain terapeyttinen reisu minun omassa histuuriassa, ette tulkita jänkkää ja kielelinen reisu meänkielessä, Björn Ylipää kertoo telefoonissa kylmästä ja lumisesta Lovikasta.

Itte nimi Myröga tullee meänkielen sanasta jänkänsilmä joka tarkottaa kaltio, mutta Myrögaei ole  tavalinen keittokirja, vaikka siinä oon joitaki omia ja muitten resäptiä muun muassarieskaa,  voipaakelsiaa, karpalopyppeliä ja halstrattua tröminkiä. Se oon filosooffinen, 14 kapittelin kirja, jonka teksthiin oon sekotettu paljon lausheita ja sanoja meänkielelä.

Piirustukset, jokka Miriam Vikman oon tehny, oon tulkkaukset jänkästä ja tehty hirven lihasaftila ja verelä, tervala, mustikoila, sammalheela, keittokahvila ja muila orkaanisilla materiaalila. Kertomukset rakentautuvat muistoista Tornionlaaksosta, mutta oonkos se omaelämäkertomus?

–Mie sanon niinku äijät mettässä, ”ei sitä saa valehtella, mutta sitä piiain muistaa vähän väärin”.

Björn Ylipää oon Pajalalainen joka alotti ensimäisen pitseriian Pajalassa, nykysin skoonelainen, kokki ja ruokataiteelia, mutta työelämä alko mettätyömiehenä tiikaamalla jänkkiä.
Minkäslainen suhe sulla ittelä oon jänkäle?

–Lapsena minua pakotethiin hillajänkäle ja se oli helvetti maan päälä, polkea läpi, kastua ja helvetinpaljon sääskiä. Enkä mie nähny siinäkhään mithään arvoa ko mie kaivoin kaivinkonheela, se oli vain yksinhäistä ja ikävää. Tänä päivänä mie rakastan jänkkää. Siinä oon jotaki erityistä, jotaki mystiikkaa.

Räknäämättömitten hirvipassitten jälkhiin jänkilä utelihaisuus sai hänet lukheen jänkistä.

–Mie näin net rappeutunheet laot joitako minun isän ja äitin vanhuukset olit käyttänheet ja mie hunteerasin ette jänkät oon viiminen koskematon luonto jotako meilä oon. Sitä saattaa kansa nähhä jänkkää metafoorina elämälle, sitä pittää mennä jänkäle, polkea läpi ja sitten päästä ylös taas.

Björn muistellee jänkkää joka hänen mielestä oon osa tornionlaaksolaisesta sielusta.

–Ennen met elimä lähelä jänkkää joka oli arvokhaampi ko mettä. Se oli helpompi niittää jänkkää ko ette touhuta mettäpruukin kansa. Jälkhiin ko jänkkäniityt lopetethiin jänkälä ei ole ollu rahalista arvoa, mutta nyt met olema alkanheet puhuhmaan piulookisesta moninaisuuesta ja ette laittaa kunthoon rotkot.

Hään meinaa ette jänkkä oon niinku tornionlaaksolainen itenttiteetti, se pittää olla raskasta ja hankallaa – se pittää kerrassaki olla monimukkasta ette päästä sen yli ja hään vertaa tornionlaaksolaishiin jokka oon menettänheet heän kielen ja kulttuurin.

–Tänäpäivänä oon toivetta ja ylpeyttä – nyt met häymä päästä jänkän yli. Itte hään oppi meänkielen teini-ikäsennä mettässä ko hään oli töissä mettätyömiehenä ja kieli aukasi huumorille ja kertomuksille.

Tänäpäivänä hään puhhuu enämpi ja enämpi meänkieltä ko reisut pohjosheen torpale Lovikhaan oon lissäintynheet.

–Mulla oon aina koti-ikävä ja se oon osittain romanttinen kuva. Se tuntuu syämessä ko sitä tullee tänne, 32 astetta pakkasta ja kengänsolan alla rätinää. Sitä saattaa sanoa ette minusta tuli tornionlaaksolainen ko mie siiryin sieltä. Ennen mie olin mettätyömies, Pajalalainen ja kröökari. Mulle Tornionlaakso oon luonto, väylä, kieli ja ruokakulttuuri jonka raaka-aihneet oon poro, hirvi, mantelipottu ja siika.

Jänkkä oli kansa miljöö kirjajulkasulle joka tapahtu Vasikkavuoman niittyjänkälä.

–Kaikki syönit Tornionlaaksossa alotethaan kahvila ja lopetehaan kahvila, niin sielä tarjothiin keittokahvia kahvijuuston kansa ja jos sitä halusi ostaa allekirjotetun kirjan se ei ollu ko mennä jänkäle nouthaan.

Matkala Myröga kirjale heilu joitaki kirjan piirustuksista ja sielä tarjothiin maistiaisia, halstrattua löijaa, rykimäkrokia, hirven sisäreisitartaaria, hirvenlihakeittoa klimpin kansa ja anesleipää.

Teksti: Karin Skoglund  Käänös: Inga-Britt Uusitalo ja Ingela Henriksson