Han har speciella knep för att stilla sin hemlängtan. Foto: Privat
Per Teofilusson Malmikentiltä oon asunu jo pitkhään Stockholmissa. Sillä oon
erityisiä keinoja millä rauhottaa koti-ikävän.
Per Teofilusson oon aina tuntenu ittensä juurettomalta tornionlaaksolaisena Stockholmissa. Hälle kontakti juurtensa kans oon ollu tärkeä ette ei eksy isossa kaupunkissa. Tässä hään selittää hänen parhaimista keinoista kunka pysyttää kylttyyrinsä hengissä satoja pelikuormia kotoa.
Per oon vuosien kautta seisonu seenilä ja esittänny omia runoja, niin pypi-iltoina Stockholmissa ko kylttyyri-iltoina pohjolassa. ”Norrsken över Kloster Pub” (2015) oli hänen ensimäinen kirja, missä löytyy kertomuksia/lyhyproosaa pohjolasta. Resensentit kirjotttava ”siinä oon jonkulainen kylttyrelli juurettomuus ja eksistensielli hakeminen … voimakhaala ja erityiselä kielelä.”
Per synty 1963 ja kasusi ylös Malmikentilä (Kieruna ja Svappavaara), molemat vanhimat Kuttasesta ja Karesuanosta. Farfaari ja murmuuri olit ensimäiset nepokat Alasopperosta.
– Mie tunnen itteni enämpi lantalaisena ko tornionlaaksolaisena.
18-vuotihaana hään siirty Stockholhmiin. Siihen aikhaan oli tepresuuni Kierunassa, isoja muutoksia kruuassa ja moni menetti työnsä.
– Työnvälityksessä olit keheät viskomhaan siirtorahhaa, konfettiä ja ilhmaisia lentopiljettiä niile jokka hait ittensä etehlään.
Peristä tuli ”kaupparotta” Stockholmissa, Östermalmissa, soittamalla ympäri telefoonikatalookin avula. Kaupassa hään kohtasi fiiniä kyntiä joila oli myffi ja liilafärinen tukka. Lennart Hyland piipahti siutti tuo tuostaki.
– Se oli kamala ihmisryhmä, jota mie en ollu koskhaan ennen kokenu minun kasvantiaikana.
Mikäs oli vaikein etehlään siirtymisen kans?
– Mulle se oli helpotus siirtyä. Mie huusin ilosta ko vihtoin viimen sain lähteä kotoa, se oli aivan päivänselvä asia ette ei jää sinne pohjolhaan.
– Aika kätevästi mie tehin Norrlandista mytolokiitä ko mie en täälä ollu mikhään. Mie alon praathiin leveämällä murtheela ko ihmiset kuttut minua ”Lappen”. Mie muistan ette se oli mulle komplimangi. Minua kattothiin respektilä ja niilä oli ennakkoluuloa ette mie saaton tehhä työtä. Ja niin se oli, mulla oli työmorali.
Ko Peri sai omia lapsia hällä tuli kova kaipo omia juuria.
– Kaipo tuntu aivan sölkärankhaan saakka, se oli fyysinen, ja mie alon sortteraahmaan minun elämää pohjolassa. Mie halusin antaa minun selityksiä tulevalle polvele ja mie lähin ylöspäin minun pojan kans, tekheen puita, lämmithään saunaa, istumhaan köökissä ihmisten tykönä kuuntelheen kieltä mitä met emmä kumpikhaan ymmärtänhee.
Ko Per läheni 40 hään alko kuuntelheen tornionlaaksolaista mysikkiä. Laulajan Torvald Pääjärven kasetti tuli tärkeä hälle. Jälimyttäin David Väyrysen ja Johan Airijoen tekstiä ja mysikkiä oon löytäny Perin kothiin.
Justhiins tämä ette ottaa ossaa erilaisista kylttyyripiirtheistä oon tipsi minkä Peri halvaa antaa muile jokka oon siirtynhee.
– Lukekaa kaikkea fiiniä kirjalisuutta pohjasesta! Se lohuttaa ja met täälä etelässä tarttema lohutusta.
– Mettä oon mulle tärkeä niinku monele muule. Stockholmissa oon mettää joka paikassa. Mie saatan mennä ympäri Hammarbytörmän, joka ei ole niin kaukana sieltä missä mie asun ja niin mie tulen Nackareservaathiin. Mie saatan marsiskella mettässä koko päivän ilman kohtaamatta ristin sielua. Mie kuljen färilä viis minuttia minun asunolta Södermalmissa yli Hammrbyjärven ja lossaan joka kerta ette se oon Muonionväylä.
Per pruukaa laittaa kahvia ja voileipää laukhuun, joka oon 80-luvulta, ja olla poijessa koko päivän eli puoli päivää.
– Yks tipsi oon kans ette ottaa vanhaan perityn veitten ja leikata faalymakkaran sillä.
Haijut herättävä muistoja ja Per haistelee sääskivoijetta (pikiöljyä) sillon tällön.
– Mulla oon kans aina vähän puita kotona ette mie saatan tehhä valkean lumen pääle ko mie olen mettässä talvela. Sillon mie saan kontaktia haijuitten kans, mie tunnen ette vaatheista haisee sau…
Mutta sisäläki saattaa rauhottaa kotiikävän monela eri laila.
– Justhiins nyt ko mie praatin sinun kans mulla oon jalat murmuurin, Elina Pesosen traasumaton päälä. Mie makkoilen usseen sen päälä, tehen harjotuksia eli leppään vain. Nämät kampheet ympärillä merkittevä paljon mulle.
– Mie olen hyäksyny ette mie asun isossa kaupunkissa missä mie aina tulen olheen vähän takana, vähän siula eli vähän alla. Se soppii aika hyvin minun poettirolhiin, mutta kysymys oon mitä tämä tunnelma tekkee mulle ihmisennä. Mie olen eksiilissä, eli fiinimästi sanottu, tiaspoorassa Söderissä Stockholmissa.
Sulla oon hyymoria, mitäs sie sanot Stockholmin hyymorista verrattunna sinun kotiperukan hyymorhiin?
– Siinä oon tosihaan ero. Sielä ylhäälä oon hyymori joka oon raaempi, jyrkempi eli piiain vähän jäykempi. Mie olen oppinu kotoa ette sillon ko sie lasket leikkiä sie häyt olla aivan totinen. Sie et saa milhään tavala nauraa itte.
– Mie olen merkiny ette minun lapsuuen elämänkaverit tuleva enämpi ja enämpi tärkeät mulle, mie kuttun niitä ”veli” eli ”pruur”. Niitten kans mie saatan olla oma itteni. Ko met kohtaama met annama kitaan juosta meän tavala.
Susanne Redebo
