47-vuotias Tomas Åberg oon teolooki, kasunu ylös Arjeplogissa ja oon tänäpäivänä Jellivaaran seurakunnassa töissä asistänttinä. Hänen instakrammikontussa hään näyttää kuvia hänen kreativiteetistä ja kans uskonthoon liittyvhiä kuvia.
Alku tornionlaaksolaisele maalaiskansantyyliselle maalaukselle ei tullu näin vain.
– Siihen häätyy tietysti olla hyvä multa mihinkä siemenet kylvää ja hyvissä olosuhtheissa se alkaa versomhaan.
Laukussa sillä oon 25 vuotta ikoninmaalausta ja niistä 16 vuotta opettamistä sitä. Hänen kreativiteethiin kuuluu kans markkinavanthuita joita se kuttoo ja leivänleipomista.
– Siinä oon sukulaisuutta ikoninluomisessa ja maalaiskansanmaalauksessa, yhtheenkuuluvuus. Ko mie löysin tornionlaaksolaisen maalaiskansanmaalaamisen se tuntu ette olin tullu kotia. Se oon ihana mailma.
Miksis se oon niin tärkeä kehittää sitä puolta?
– Jos mie maalaan ikonia, kuon vanthuita, leivon leipää eli maalaan näitä mööpeliå, niin se oon perintheen hoitamista. Eihään sitä koskhaan suohraan kopioi, sitä ottaa vasthaan, käyttää ja antaa toisele. Sillon sitä pannee jotaki ittestä siihen seuhraan.
Tomas sannoo ette luominen histuurialisesti oon tapahtunnu ko ihmisiä oon kohahnee, ottanhee oppia toistensa käsityöstä ja viehnee sitä etheenpäin.
– Maalaiskansanmaalaus täälä ylhäälä oon sammaa perinettä ko Venäjällä. Met tiämä kans ette maalaria Mataringistä meni Pietarhiin ja sait sielä koulutuksen. Ihmiset liikut ennen paljon enämpi ko met uskoma ja inspireerasit toisensa. Tornionlaakso oli kohtauspaikka pohjasesta etehlään, mutta kans iästä läntheen.
Tomas oon käyny kursia Kierunalaisen taitekäsityöntekijän Gunnel Tjäderin tykönä. ”Se seuraa perintheitä mutta oon kans rohkea uuenluomisessa, sillon se oon parhaimillaan”, Tomas sannoo. Itte hään oon valinu ette antaa vanhoile lophuun käytetyile mööpelille uuen elämän. Net, jokka nyt saava uuen färin missä oon pensasmaalausta ja kukkamönsteriä, oon muunmuassa löytöjä loppiksista.
– Pallia, kehtoja ja köökisohvia seisoo joka paikassa ja oottava uusia omistajia.
– Taltheenottaminen oon respekti käsityöle samala ko meistä tullee osa pitemässä ketjussa.
Kuivaa hithaasti
Tomas maalaa käsinsekotetuila maaliöljyfärilä. Issoin haaste oon pitkä kuivoaika.
– Se saattaa mennää monta päivää ennenko se oon kuivanu ja sie et saata koskhaan hopittaa. Se tuntuu ette se oon hiljanen protesti hithauen ylistykselle, asioile häätyy välhiin antaa aikaa.
Se mitä perintheelisesti maalathiin maalaiskansatyylissä olit käyttökampheet.
– Vaatimusta ei ollu, ette kaikki pittää olla maalattu ja se näyttää kans ette kauhneus oon tärkeä.
Tomas sannoo ette se oon mahoton pittää jäljelä kaikki mitä hään maalaa, sillon hänen koti Hakasen pappilassa tulis museo. Jos joku kyssyy jos mööpeli oon myytävännä niin hään ei ole mahoton.
– Mie näen ette ihmiset tykkäävä siittä mitä mie tehen, net huomaava entisen käsityön uuesti. Mulle ittele maalaaminen oon perinettä ja halua ette koko aijan oppia lissää.
Susanne Redebo